JÄNÖI PEKON KONDIEN       KUANDU                  

Yrjö Lösösen lähettämä murresuakkuna.

Olibo kerran, siel endisil eloksil eläjes paimoi, midä kai sanottih Jänöi Pekokse. Pekko oligi hänen oigie nimi, vai Jänöikse händä ruvettih sil sanomah kui mis vai lie kuulunnuh toruandan mätzkeh, libo muu paha elämä, silloin Pekko Pyörähtih iäreh.

A toiset vellet oldihki sidä urmakammat. Hyö sidäi ezittih mis vai kauppa suadas, eigä toisekse jiädy. Lumien suluas hyö lähettih Uuksunjovel uittoh. A Pekol sanottih: "Sie jiä paimoikse, ei sius ole muzikkoin ruadieh".

Mugahai sit'ii käi, ruoho kui nousi muah, Pekko pestavui paimoikse. Se händä vähäsen varavutti kui Pöystin ukko oli Paloselläs nähnyt verekset kondien jället. Siel olis olluh lehmil parahat ruogamuat, vaste kasketut ahot puski heiniä hos milleh. Vai se pahlasen kohdie. Pekko oli nägevinäh sen konsa miski. Konsa kutzoikego näytti kondiel, konsa kando, konsa mätäs, konsa migi. Lopuskal Huabasellän Johora andoi hänel pissalin olguzuubah da sanoi; siit on täydehine latingi sil kui pratzkuat kondieda ni taiten oiguau koivet.

Arenbaset, da akkavägi liijotengi sanottih; "Elä velli Pekko rukku aja karjua surman suuh. Pidele sidä lähembä kyliä, elägä ni mis nimes uinuo uneh hos kui raugais." Mugahai Pekko ruadoigi. Ensin syötteli Bukkelon nurmet, sitten Padazun da Matarmäjen, vai ne kui loputtih ni pakko oli viijä karja Paloselgäh. Siel lehmät seitzas syödih mahat täydeh da köpsähtäidih muate. Silmä kovana, syväin viluna, Pekko vahti karjua. Joga rutzkahus kipsahutti, vai pagoh ei lähtennyh.

Oli kolmas päivä jo puolilleh. Karja kylläsennä magai ahol. Pekko söi evähii mättähän nenäs, Pissali oli siit ihan käin ulottuvil. Päivä paistua ztiritti lämbimäseh, Pekkuo rubei ylen äijäl rauguamah. Ei hänel ollut meiningi uneh uinota kui oigavui sih mätästä vaste, vai kui'ii lie vierdy silmät umbeh.

Min aigua häi siit lie muannuh vai sih olevoinah havatzui kui Ogoin Mapu, ylen tzoma da nuori, kogo kylän kaunehin neidine nygäi händä olgapiäs da sanoi: "Lähetkö Pekko uimah?" Pekko ensin pöllästyi, häi oli kui pahanluajindas tavattu atamuana. Kotvasen olduu häi vesselöidyi. Kuin et ni kel sanonne, jotta miut maguamas yhytit ni sil ehol lähen uimah. Mapu lubai, sil kerdua Pekko oli myödy mies. Ei hänes karjan vahtinda eniä tundunnuh muga tärgiel kui Mapun ker uimah meno.

Pissalin häi kuitenkin koppai kädeh ennen kui Mapun ker rinnakkah lähti laskevumah Liijoin järven hiekkaniemeh mis oli ylen hyvä uintiranda. A, Mapu, kui vallatoi varsa hypästeli hänen ymbäril. Pekko duumaitzi midähäi sil olloh mieles kui silmät nenga losnii da posket punottaa

kuin manzoit mättähäl. Randah piästyy häi oli hyvilleh kui ni ketä ei nägyn kogo järvel. Ei olluh uijii eigä ongittajii. Mapu suomaldi ylen ravieseh puseron da hamehen iäreh, vasta rätzinän heittäjes vähäsen kykistäitzi tuhjon tuakse. Ei ni Pekko olluh nygöi Jänöi Pekko. Hänel oli eniä kuatjiet jallas kui Mapu kualoi matalua randua järvel päi. Hänel oli tukka hajalleh da käit levälleh. Pekol juohtui kirjas nähty engeli mieleh Mapuu kazelles.

Silloin örjähtih kondie karjas. Pekko tembai pissalin kobrah da lähti täyttä pigomii juoksemah ahol. Lehmät tormuttih hännät pystys vastah. Puolenkymmentä niidä jo tzuklahtih Liijoin rannan lemeh, puzu vai pindah nousi. Kuatjien lahkis tartui närien karahkah dai reisi ruabevui veril vai Pekko puri hambahan jotta hengel tämän kondie maksat. Muul et selvie. Viimisekse tulijan lehmän selläs ratzasti kondie. Anikovai piippu ei olluh sen ryndähäs kiinni kui Pekko veti liipazinda.

Sih pamahukseh häi vasta tovestah herävyi. Silmät sellälleh katzoi kui Mapu seisoi sylen piäs savuova pissali käis. Vähäsen hänen tagua virui hengetön kondie. Pekko hieroi silmiidäh. Hänen oli vaigie uskuo midä nägi. Vielä vaigiembi oli piästä paginan alguh. Vai Mapu auttoi. Häi oli olluh hillon keravos suon laijas. Sinne oli kuulluh kui kondie mörähteli penduloilleh. Samal häi kuuli lehmänkellon kalahuksen tiäl ahol. Juoksujalgua oli tulluh tänne da löydän Pekon maguamas. Oli häi pari kerdua nyvännyh Pekkuo olgapiäs vai ei ruahtin enenbiä herätellä kui tämä suu muhamasilleh sigieseh magai. Sit oli ottanuh pissalin kädeh da sidä katzonnuh. Samas oli kuulluh tuhahuksen sellän tagua. Pyörähettyö sinnepäi oligi seisonnuh kondien ker vastakkah. Vaistogo lienöh opastan ambumah vai pissali vai paukahtih da kondie kellatih. - No olet sie rohkie tyttö, Mapu. Vet kondie olis minut tresninnyh ensin sit hos kogo karjan. Kyllä nyt kuoliet koiratki nagretah, jotta Jänöi Pekon olis kondie syönyh vai Mapu pelasti.

- A, tädä ei ni ken nagra. Tämän piemmö omanna tjiedonna, da nygöi ryyppiämrnös nämä miun
eväskoufit. Koufiloin juuves Pekko sanoi midä unda häi oli muates nähnyh. Häi pani merkil
milleh Mapun nägöpiäs värit vaihteli. Välis häi oli valgie kui palttina, sit tuas oli kui verih
halgiemas. 

Juoduu Mapu nygäi Pekkuo paijan hiemuas da sanoi: "Lähemmögö nygöi uimah."

Sen  piduhine  se.